Työssäni olen tekemisissä juridiikan, asioiden ja faktojen kanssa. Selvitän taustoja ja faktoja testamenttia varten, mietin oikeudenmukaista lopputulosta perinnönjakoon, vaadin pesänjakajaa huomioimaan päämiehen kannalta tärkeitä seikkoja riitaisessa osituksessa, selvitän vainajan varoja ja velkoja perunkirjoitusta varten, käyn läpi asiakkaan omaisuutta oikeanlaisen avioehtosopimuksen laatimiseksi jne.

Työssäni olen vahvasti tekemisissä myös tunteiden kanssa. Eipä oikeastaan liene olemassa asiaa, johon eivät myös tunteet liittyisi. Varsinkin juuri perhe- ja perintöoikeudelliset asiat eli avioliiton solmimiset, avioerot ja läheisen kuolema ovat sellaisia asioita, joihin liittyy suuria tunteita – ollaanhan tekemisissä ihmisen elämän virstanpylväiden kanssa. Saankin työssäni kuulla monenlaisia kertomuksia elämästä. Työpöytäni äärellä kohtaan monenlaisia tunteita.

Ihmisten kokemukset ja tapahtuneet asiat menevät joskus lakimiehenkin ihon alle. Jaan naimisiin menevien parien onnen ja rakkauden ja läheisensä menettäneen ihmisen surun ja tuskan. Aina ei pysy silmät kuivana juristillakaan, kun asiakas kertoo läheisensä kuolemasta. Enkä sitä edes yritä. Elämän käännekohtien äärellä ei voi esittää, ettei tunnu missään. Silti en menetä fokusta itse asiaan, eli pystyn hoitamaan asiat järkevästi ja olemaan asiakkaalle se ”juridinen selkäranka”.

Saankin joskus palautetta siitä, että minun kanssani voi olla ”tunteellinen”. Kesällä sain yhden uuden perunkirjoitustoimeksiannon ”vain” siksi, että osaan kuulemma kohdata asiakkaan kokonaisuutena ja että kanssani pystyy puhumaan kaikesta. Juuri sellainen lakimies haluan ollakin.