Ihmisillä on elämässään useita hetkiä ja ajanjaksoja, jolloin hän toimii voimakkaasti tunteista käsin, ja järki saattaa jäädä taka-alalle. Työssäni lakimiehenä törmään näihin tilanteisiin todella usein. Ihminen rakastuu ja menee naimisiin, lapsia syntyy ja he kasvavat aikuisiksi, avio- ja avoliittoja päätyy eroon ja ihmisiä kuolee. Näihin kaikkiin tilanteisiin – ja moniin muihin ihmisille tärkeisiin tapahtumiin – liittyy voimakkaita tunteita. Kun ihminen toimii voimakkaiden tunteiden ohjaamana, muilla ihmisillä herää joskus halu käyttää tätä olotilaa hyväkseen – usein jopa omaa etuaan ajakseen.
Lähes 20 vuotta naimisissa olleen avioparin toinen puolisoista otti taannoin minuun yhteyttä. Hän oli toistakymmentä vuotta kotiäitinä hoitanut yhteisiä lapsia ja mahdollistanut puolison työssäkäynnin, mutta hän oli nyt havahtunut yhteen tosiasiaan. Miehen vanhempien ”vaatimuksesta” puolisot olivat ennen naimisiinmenoa laatineet avioehdon, jonka mukaan miehen kaikki omaisuus jää erotilanteessa avio-oikeuden ulkopuolelle mutta vaimon omaisuus on avio-oikeuden alaista.
Kun kävin avioehtosopimusta hänen kanssaan läpi, järkytys oli suuri: “minä kun luulin meidän avioliiton olevan tiimi, jossa molemmat pelaa yhteiseen pussiin. Näyttäisi olevan niin, että mies pelaa omaan pussiin ja minä meidän yhteiseen!” Avioehtosopimuksen perusteella näin todellakin oli. Mies kävi töissä hänen ja vanhempien yhdessä omistamassa perheyrityksessä, ja iso osa palkasta jaettiin osinkoina ulos. Erotilanteessa miehen perheyhtiön osakkeet jäisivät miehen omistukseen, ja naisen omistamat säästöt katsottaisiin yhteiseksi, avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi.
Rakastuneena nainen oli allekirjoittanut avioehtosopimuksen ajatellen sen olevan yhteinen etu, eikä hän ihan sen sisältöä täysin ymmärtänytkään. Jälkikäteen – vähän vähemmän vaaleanpunaisin silmälasein – katsottuna sopimus varmisti miehen ja hänen perheyhtiön edun - ja jakoi vielä miehelle puolet naisen vaivoin säästämästä pesämunasta.
Tarvittiin siis lakimiestä katselemaan tapausta ”tunteettomasti”, kertomaan miten asiat sopimuksen mukaan menisivät ja neuvomaan mitä vaimon kannattaisi tehdä: joko purkaa avioehtosopimus tai laatia uusi, oikeudenmukaisempi, ja joka tapauksessa ottaa tämä mieltä painava asia puheeksi puolison kanssa. Tarina ei kerro, vielä, miten asiassa lopulta kävi – lakimies toki toivoo, että hyvin.
Usein on siis tarpeen käyttää lakimiestä jo ihan siksi, ettei rakkauden sokaisemana tule suostuneeksi sopimukseen, jonka sisältöä ei ymmärrä tai johon suostuminen saattaisi johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen.
***